•
•
Aikuisten uinnin treeniryhmä on suunnattu kaikille uimareille jotka jaksavat uida krooliuintia vähintään 400 metriä yhtäjaksoisesti. Kurssi koostuu kahdeksasta harjoituskerrasta, jonka aikana kehitetään uintikuntoa ja hiotaan krooliuinnin tekniikkaa.
Tekniikkaharjoitukset etenevät nopeasti käsivedon maksimaalisen työntövoiman tuottamiseen, vartalon kiertoon ja oikeaoppisen hengitystekniikan kautta kokonaissuoritukseen.
Tavoitteena on löytää taloudellisempi uintitekniikka, jota voi käyttää esimerkiksi kuntouintiin ja triathlonin uintiosuuteen. Uintia harjoitellaan monipuolisin harjoituksin. Tarkoituksena on oppia uutta, hauskassa oppimisympäristössä!
Kurssin ryhmäkoko on maksimissaan 12 henkilöä, jolloin opetuksessa voidaan keskittyä osaamisen varmistamiseen ja yksilölliseen palautteeseen.
Aikuisten treeniryhmää valmentaa FLYTin valmennuspäällikkö, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kouluttaja ja maisterin opintojaan Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksella viimeistelevä Niko Nieminen.
FLYTin uintikurssilta saat turvallisen, ammattitaitoisen ja tehokkaan avun tavoitteesi saavuttamiseen.
FLYT seuraa koronaohjeistuksia ja tiedottaa ajankohtaisesti kurssilaisille mahdollisista muutoksista.
¨Uinti ei ole koskaan ollut vahvuuksiani, mutta olen innostunut lajista nyt aivan uudella tavalla loistavan valmennuksen ansiosta¨
Kurssilla opit
Kenelle kurssi sopii?
Kaikille jotka jaksavat uida vähintään 400m krooliuintia yhtäjaksoisesti.
harjoituskerrat
8 x 60 min
Torstaisin kello 18.30-19.30
Päivämäärät:
1: 3.3.
2: 10.3.
3: 17.3.
4: 24.3.
5: 31.3.
6: 7.4.
7: 14.4.
8: 21.4.
Osallistujamäärä: 12 henkilöä
Valmentajasi
Niko Nieminen
Niko on FLYTin valmennuspäällikkö, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton kouluttaja ja maisterin opintojaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä viimeistelevä liikuntabiologi. Nikolla on yli 10 vuoden kokemus tavoitteellisesta valmennuksesta.
Sijainti
Kilon Uimahalli
170€ / 8 krt.
Saat henkilökohtaista palautetta jokaisella uintikerralla. Tehokkaat harjoitusvinkit auttavat valmistautumaan seuraavalle tunnille ja niistä on hyötyä pitkäksi aikaa.
Kehityt varmasti. Nykyaikaiset opetusmenetelmämme perustuvat liikunta- ja kasvatustieteisiin, joista valmentajillasi on perusteellinen koulutus.
Saat kokeneen valmentajan. Valmentajasi kouluttavat Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa tulevia uimaopettajia ja hengenpelastajia.
Oppimisympäristö on viihtyisä ja turvallinen. Pidämme kurssit yksityisessä uimahallissa Espoon Kilossa tai Allas Sea Pool -merikylpylässä Helsingin keskustassa.